Kirjoitettu joskus 2012

Ahdistavinta on tietää, että jos taistelis sairaalan sängyllä elämästään tajuttomana päiviä tai viikkoja, vieressä ei olis ketään. Lähes yhtä ahdistavaa on käydä sitä taistelua vuodesta toiseen niin, että vieressä olevat (ne jotka sillä hetkellä sattuu kohtalon valinnasta olemaan vuorossa) väittää välittävänsä sillon, kun musta jotain hyötyvät. Sitten kun vähän saan varmuutta ja voimaa ja osaisin olla jo normaali, niitä ei näy enää.  Ja takaisin pohjalle...